Veritas Eläkevakuutus
2021
Veritas Eläkevakuutus rakennutti Turkuun BREEAM Exellence -tason toimistorakennuksen ja talon kolmeen ylimpään kerrokseen suunniteltiin Veritaksen omat pääkonttoritilat. KVA toimi Veritaksen kumppanina sekä vastaavana suunnittelijana työympäristökehityksen sekä sisustusarkkitehtuurin osalta läpi hankkeen.
Suomalaisten eläkevarallisuudesta huolehtiminen on vastuullista ja pitkäjänteistä työtä ja Veritaksen omien toimitilojen haluttiin heijastavan näitä arvoja. Vastuulliset materiaalivalinnat ja suunnitelmien ajattomuus ohjasivat lähtökohtina tilasuunnittelua. Tilat ovat hengeltään ajattomat, kodikkaat ja kutsuvat. Suomalaisuuteen sopien tiloissa haluttiin välttää turhaa mutkikkuutta ja seremoniallisuutta.
Tilahankkeen lisäksi kyseessä oli työntekijöitä koskettava muutosprosessi, jossa pääkonttorin siirtyessä uusiin, moderneihin tiloihin, myös työn tekemisen tapoja päivitettiin toimimaan uuden tilan mahdollisuuksien mukaan. Koko henkilöstö osallistui uudenlaisten työtapojen ja toimintakulttuurin kehittämiseen työpajoissa ja ryhmätöissä. Hyväksyntä uusille tiloille ja siellä työskentelyn periaatteelle sai näin laajan ja yhdessä luodun perustan.